tiistai 9. maaliskuuta 2021

KukkakaupanTädin suuri tulppaani-testi

KukkakaupanTätinä päätin tehdä pienen tuotetestauksen. Kohteena oli kotimainen tulppaani.


Tulppaania kasvatetaan Suomen lisäksi mm. Hollannissa, joka onkin tulppaanien luvattu maa.

Tänä vuonna kotimaiset tulppaanit on lyöneet ennätyksen siltä osin, että Suomessa kasvaa vuonna 2021 498 eri tulppaanilajiketta! Ajatelkaas! Ensimmäiset tulppaanit kasvavat jouluksi ja sesonki on huipussaan helmi-maaliskuussa. Tämän talven tulppaani määrä on huikeat 64 MILJOONAA kukkaa! Tämä on vähemmän kuin viime vuonna ja määrään on vaikuttanut corona ja aikainen pääsiäinen. Useimmiten juuri pääsiäiseen loppuu tulppaanin saatavuus. Suomen suosituin lajike on yksinkertainen keltainen lajike nimeltään Yellow Flight. (Lähde Puutarha ja Kauppalehti)


Päätin kokeilla miten saman kasvattajan kotimainen tulppaani kestää maljakossa; toinen nippu oli marketista ja toinen omalta työpaikalta. 


Omassa työssä on ollut voimakkaasti nähtävillä,että tulppaanista on tullut ainakin meidän maalaispitäjässä markettituote. Kaukana on ne ajat,kun kukkakauppaan tuli viikottain laatikollinen tulppaani nippuja, sesonki aikaan useampikin. Työssäni olen saanut surra sitä, että harvemmin enää saan floristina sitoa suuria tulpaanikimppuja viemisiksi tai asiakkaan kotiin. Ajat muuttuu Eskoseni, vai kuinka se olikaan?


Kukkakaupan ja ruokakaupan kukkien hintaero on valtava; tähän luonnollisesti vaikuttaa se, että ruokamarket ketjut ostavat kukat rullakoittain ja pienet kukkakaupat nipputavarana. Lisäksi on otettava huomioon, että toiselle tämä on lisämyyntikeino ja toiselle elanto. Tänä vuonna ollaan jo siinä pisteessä, että esimerkiksi Pirkka tulppaani on saanut oman mainoskampanjan televisioon. Tämä vahvistaa entisestään tunnetta, että tämä kasvi alkaa olla kuluttajilla yhä enemmän ruokakaupan kassalle maksettuna kuin niin,että erikseen mennään kukkakaupasta ostamaan kauniisti sidottu kimppu ilahduttamaan kotiin tai lahjaksi.


Lähtökohtaisesti päätin päiväkirjamaisesti tutkia, onko kukan kestävyydessä eroa. Toisen nipun ostin töistä samana päivänä, kun tukku ne meille toimitti. Toisen ostin Lidlistä loppu viikosta. Ammattilaisena tiedän hyvin kuinka tulppaania kuuluu hoitaa ja otin käyttöön kaikki taiteen säännöt  testissä.

Lähtökohdat ja faktat tähän testiin on seuraavat. Kukkakaupoissa on ihmiset työkseen hoitamassa kukkia ja niitä käsitellään niinkuin on opetettu. Niitä tulee määrällisesti vähän ja vaihtuvuus on suurta. Myös pienet lähituottajat riippuen paikkakunnasta on kukkakauppojen saatavilla. Tulppaanit säilytetään asian mukaisesti viileässä ja vesitetään vain käyttöä varten. Marketeissa niput voi olla kuiviltaan lämpimässä tai vedessä lämpimässä, jolloin elinkaari lyhenee väistämättä. 


Tämän testin myötä kuitenkin voin lyhyesti todeta, että tulppaani ei kestä maljakossa kovin pitkään vaikka floristi hyppisi päällään! Oma ammattinäkökulma myös tuo esiiin sen, että kukka on pilaantunut paljon aikaisemmin kuin ehkä tavallisen kuluttajan mielestä. Tästä todisteena pystyyn kuolleet tulppaanit somekuvissa, jotka vielä ilahduttavat omistajaansa.




Kukkakaupan Tulppaanit
Päivä 1

Kukkakaupan tulppaanit avautuivat jo yhden yön aikana silmin nähden. 
Vaihdoin testissä joka päivä kylmän maljakko veden ja leikkasin uudet imupinnat.



Tulppaani on siitä viehättävä kasvi, että se muuttaa muotoaan maljakossa ja sen kasvua on kiva seurata.
Kukkakaupasta ostettu tulppaani nippu oli minulla maljakossa maanantaista torstaihin ja sitten se muutti muotonsa jäälyhdyksi. Floristin silmään tulppaani on vanhaa silloin, kun sen terälehdet muuttuvat läpikuultaviksi ja näin ollen mittari tuli täyteen torstaina.





Torstaina otin kuvan molemmista kaunistuksista vierekkäin,
ruokakaupan nippu tässä maljakossa ensimmäistä päiväänsä.



Torstaina marssin ruokakauppaan kukkaostoksille ja aiheutin hämmennyksen kassalla olleelle myyjälle, joka hyvin tietää sen, että en normaalisti rahojani markettikukkiin laita ja vastustan markettien kukkamyyntiä, koska se syö kukkakauppiailta ammatin.. Tällä kertaa vuorossa oli pinkit tulppaanit ja ne pääsi maljakkoveteen oltuaan myynnissä kuiviltaan lämpimässä.






Tämä tulppaani nippu oli biojätekunnossa jo lauantaina ja oli koko testauksen ajan ammattisilmään huono laatuinen. Torstaista lauantaihin asti pidin kukat maljakossa ja voisin väittää, että rahat menivät tämän ostoksen osalta hukkaan!



Mitä tästä opimme? Floristina voisin ajatella, että tämän leikkokukan kohdalla saa marketit viedä tuotteen ja perustelen sitä sillä, että näin varmistetaan kotimaisten puutarhatuottajien toimeentulo.
Toisaalta haikeana totean, että myyntiketjun vaikutus kukan kestävyyteen on merkittävä.


Mitä tämä sitten kuluttajalle merkitsee? Se jää nähtäväksi tulevina vuosina. 


Toivon kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että vielä tulevaisuudessa on kukkakauppoja, joilla on vankka asiakaskunta ja vilkkaat kassa- sekä asiakasvirrat. Heitänkin pallon sinulle; omalla ostopäätöksellä voit vaikuttaa siihen häviääkö vuosien saatossa yksi ikivanha käsityöläisammatti.


Testi sinänsä ei ole tarkoitettu mustamaalaamaan tulppaanin mainetta, sen kasvattajia niin kotoSuomessa kuin maailmallakaan, vaan on puhtaasti omaksi iloksi tehtyä pohdintaa, joka toivottavasti herättää ajatuksia puolesta ja vastaan. Puhe on aina hyväksi, oli se negatiivista tai positiivista. 


Toivotan kaikille ihania hetkiä kukkien parissa ja toivon, että oli reitti mikä tahansa mahdollisimman monella pöydällä on kukkia läpi coronan runteleman maailman.



Rakkaudella pohdiskellen


KukkakaupanTäti


sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Markettien kukkamyynti- KukkakaupanTädin painajainen


Tänä päivänä on vähemmän ihmisiä, jotka eivät puhu ekologisuudesta. Lähes kaikki ketä tunnen lajittelee jätteensä ja miettii sitä vakavaa asiaa nimeltä ilmastonmuutos. Itse olen sitä mieltä, että olisipa valtiovalta ja ihmiskunta havahtunut siihen jo yhtä aikaisessa vaiheessa, kun oma ammattikuntani eli noin 20-vuotta sitten. Toisaalta, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Olin Keudan järjestämässä täydennyskoulutuksessa syksyllä, jonka aiheena oli ekologinen surusidonta. Se oli jo ajatuksena 100% minun juttu, koska surusidonta on vahvin alani ja olen todella innokas ekologisen ajattelun ihminen. Siinä siis kohtasi kaksi lähellä sydäntäni olevaa asiaa.

Kurssilla oli kymmenkunta alan ammattilaista oppimassa uutta ja jossain kohtaa päivää sain sanottua olevani tämä ”salanimen KukkakaupanTäti” omaava Tiia.  Sydämeni oli pakahtua ilosta, kun ympäri Eteläisen Suomen olevat ihmiset tiesivät nimimerkkini. Kirjoitukseni ja sivuni ovat siis saaneet huomiota, jopa kollegoiden silmissä. Tässä kohtaa kiitos kaikille, jotka seuraatte facebook sivuani ja luette blogini. Instagramissa voi myös ottaa minut seurantaan @kukkakaupantati 😉 Julkaisujani on lupa myös jakaa!

Juttelun ja uuden oppimisen lomassa tuli sitten puheeksi tietenkin myös tämä koko ammattiryhmääni koskeva ongelma. Markettien kukkamyynti. Koko tämä salanimeni alla toimiva sivun toiminta on vain ja ainoastaan siksi, että saisin teitä lukijoita ymmärtämään sen huonoja puolia ja arvostamaan kivijalka kukkakauppoja tulevaisuudessakin.

Vieressäni istui kukkakauppayrittäjä Lahden seudulta ja hänen näkemyksensä tähän negatiiviseen puoleen oli sellainen mitä itse en ole näiden vuosien aikana osannut edes ajatella. Ekologisuus. Siksipä pohdinkin sitä nyt tässä tekstissä. Selvittämättä sen suuremmin prosentuaalisia todisteita tai mitään muutakaan.

Ruokakauppojen kukkamyynti on sivutoimista ja siinä ei ainakaan alkuvaiheessa tavoiteltu voittoa myydyistä tuotteista. Tilanne on kuitenkin vuosien myötä edennyt pisteeseen, jossa mm. S-Ryhmällä on jo Kotimaista- tuotemerkin alaisia kukkia omine kääreineen. Herää kysymys, onko Ruokakauppojen lisätuloksi tullut jo kukat sen sijaan, että ovat vain lisämyynituote?

Vuosien varrella kukkien myynti on vaihtunut markettien kannalta vakaaksi, sillä ruokakauppojen kukkamyynti Suomessa on jo 70% kaikista kukista- ei tarvitse siis yhtään ihmetellä miksi kukkakauppa toisensa jälkeen sulkee ovensa. Itse luotan vielä siihen, että nuorempi ja nyt aikuistuva sukupolvi osaa arvostaa kivijalkakauppoja tulevaisuudessa. Ainakin niin päättelisin käyvän, koska tämä ekologinen näkökulma valtaa onneksi maailmaa. Suutarit ja ompelijat, kaikki käsityön lahjan omaavat ovat vielä kovaa huutoa, jos toiveeni toteutuu. Mukaan luen siis toki myös floristit.


Tämä vieruskaverini kurssilla oli kuitenkin ajatellut asiaa niin uskomattoman laajasti, että hän pohti kukkamyyntiä marketeissa jätemäärien kannalta: Markettien kukkamyynti on erittäin epäekologista, koska niiden kukkahävikki on suuri! Kukkia ostetaan tuottajilta halvalla rullakoittain ja rekat kuskaavat niitä suurina määrinä pitkin Suomen ruokakauppoja. Kukkamassat ovat kuitenkin kaupoissa ilman ammattitaitoista hoitoa ja säilytystä, joten niitä päätyy myös roskikseen suuria määriä!

Oletko itse ajatellut sitä? Kukkakauppojen hintoja kauhisteleville marketin hinta on sopivampi, mutta tilanne on lähtökohtaisesti se, että jos haluat maksaa kukkakaupan kukista vähän enemmän, tuet osaltasi jätemäärän pienenemistä valinnallasi. Kukkakauppojen kukkavalikoimat suunnitellaan ja ostetaan juuri siinä määrin, kun tiedetään menekin olevan. Ei niin, että ostetaan 100 nippua tulppaania ja heitetään niistä iso osa roskikseen.  Hinta on toki ikävä kyllä kalliimpi, koska osto määrät on pienempiä.

Olen tuon keskustelun jälkeen pohtinut asiaa erittäin paljon ja tuo kukkien pahin vihollinen etyleeni vielä asuu vankasti ruokakaupoissa. Lämmin, huono hoito, etyleeni ja kukkamassat. Myyvää ja asiakkaalle helppoa ostaa, mutta erittäin epäeettistä sen kaiken keskellä mitä meidän rakkaalla maapallolla on meneillään.

Kauhukseni on myös merkkejä siitä, että ruokakauppojen jätelajittelu kukkien kautta tulevan biojätteen kanssa ei toimi. Tarina kertoo tulppaaninippujen päätyvän muoveineen biojätteeseen eräässä ruokakaupassa. Mitä tästä voimme päätellä? Kukkakaupoissa oleva ammattitaito ottaa huomioon myös oikeat jätteenlajittelu toimet vähäisen hävikkinsä kanssa.

Koulun penkillä olen oppinut vuosien varrella paljon. Minulle on opetettu markkinointia, kirjanpitoa, tekstaamista, lajituntemusta latinaksi ja suomeksi, kukkien fysiologiaa, puutarhanhoidon perusasiat, kukkien sidontaa niin teoriassa kuin käytännössä sekä lisäksi kasvihuonetuotannon ja avomaankasvituotannon peruskoulutuksen.. Kuuluipa sinne puutarhurin perustutkintoon metsänhoitoon ja raivaukseenkin perehdyttävä viikko. Oikeastaan kun mietin on lista niin pitkä, että se on lähes loputon. Osaisin tarvittaessa vaihtaa traktorin öljynsuodattimenkin!

Vielä enemmän on opettanut työvuodet alkaen Agrimarketin Multasormi- puutarhaosastolta usean kukkakaupan kautta tähän päivään. Olen kiitollinen jokaisesta työpäivästä jokaisessa työpaikassa, sillä ne todella on opettanut näkemään asiat useilta kanteilta ja useilla tyyleillä toteutettuna. Virheistäkin oppii!

Mitä tästä voi päätellä? Tästä voin itse päätellä sen, että olen nähnyt markan muuttumisen euroksi kukkakaupassa ja olen nähnyt kukkakaupan oven saranoiden hiljenevän arjessa sitä mukaan mitä laajemmin marketit on kukkien myyntiä vienyt. Olkoon niin, mutta tästä voisimme ehkä päätellä senkin, miksi koko ammattitaidollani koitan vaikuttaa siihen, että voin sitten 20 vuoden päästä kertoa nähneeni myös sen, kuinka markettien kukkamyyntibuumi taittui ja asiakkaat palasivat juurilleen. Kauniiden ammattitaidolla sidottujen kukkakimppujen ja sidontatöiden äärelle. Sellaisten kukkien ostamiseen, joiden hävikki on minimaalista ja joiden työllistävä vaikutus on joidenkin koko elämän päätoimi. Ei vain yritys saada lisämyyntituote, joista suurin osa päätyy pilaantuneena kompostiin.

Ammattikuntani kautta toivon myös etten näe sitä päivää, kun kukkatukut keskittyvät palvelemaan pelkästään isoja kertaostoja tekeviä ruokamarketteja. Toivon sitä ammattikuntani ja kaikkien kukkakauppojen asiakkaiden puolesta, sillä mikäli tukkukauppa siirtyy palvelemaan mieluummin marketteja, on tulevaisuudessa hankalampaa ellei lähes mahdotonta toteuttaa Suomessa tyypillistä kaunista kukkasidontaa erilaisten materiaalien käyttämisen pohjalta. Toivon, ettei kukkakaupan tarvitse ostaa 100kpl yhtä neilikkaa tietäen suurimman osan menevän hukkaan, vaan että asia hoituisi niin kuin ennen.. Niin, että yhtä kukkalajia saa tukkuostaa vaikka vain 10kpl ja erityisesti juuri silloin, kun asiakas sitä sidontatyöhönsä haluaa. Se on perusedellytys, kun luodaan kaunista.

Aina ei ole kysymys siitä, että massa myy vaan kysymys voi olla siitä, että vakioasiakkaan suru saadaan sanojen puuttuessa purettua kauniiksi jäähyväiskukiksi.




”Pienistä puroista syntyy isot virrat” opetettiin minulle koulussa. Arvoisa lukija, otathan sinäkin sen huomioon; ainakin tämän rakkaan maapallon nimissä!


KukkakaupanTäti
Tiia



keskiviikko 28. marraskuuta 2018

KukkakaupanTädin pienet asiakkaat..




Minulle yksi päivä pulpahti mieleen vahva muisto lapsuudesta. Muisto liittyy täällä omalla kotikylällä olleeseen Tuulan Tupa nimiseen kioskiin. Lapsena muistan ostaneeni sieltä usein irtokarkkeja yksittäin pennikaupalla, niin kuin 80- ja 90-luvulla oli tapana. Mieleeni muistui kuitenkin myös sellainen asia, että tuolla kioskissa oli myytävänä myös leikkokukkia kylmävitriinissä ja muistinkin näin vuosien jälkeen kuinka saatoin jäädä norkoilemaan karkkiostosten jälkeen siihen vitriinille. Ihastellen niitä leikkokukkia, ne tuntui lapsen mielessä uskomattoman hienoilta. Loput muistot kukkiin liittyen löytyy valokuva-albumeista ja videoilta, olen niistä kaikista päätellen syntynyt floristiksi!



Viime viikolla työpäivän aikana minulla oli palveltavana viherkasveja ostava äiti, jolla oli mukanaan 3 lasta. Yksi kainalossa ja 2 muuta mukana vilkkaine jalkoineen. Viherkasvien valinnassa kesti ja oli helppo huomata kuinka äiti stressaantui kahdesta pitkin kauppaa huseeraavasta lapsestaan. Tyttö keksi haistella kaikkia kukkia mitä kaupasta löytyi ja hieman vanhempi isoveli taas olisikin halunnut huoneeseensa oman kukan. Äiti sai kasvit valittua ja minä pakkasin ne sekä asettelin molemmille lapsille paketit rukkasen peittämän käden varaan kotiin vietäväksi. Kun tämä nelikko lopulta sitten lähti sanoi äiti KukkakaupanTädille hymyillen, että pitää tulla joskus uudestaan. Toivotin heidät lämpimästi tervetulleiksi. Tätä asiakaspalvelutilannetta olen miettinyt moneen kertaan ja siksi tässä siitä nyt kirjoitan, vaikka oikeastaan seuraavan blogitekstin piti käsitellä ekologisuutta..



Minä floristina aiemmin kuvaillussa tilanteessa jo tilanteen puolivälissä harmittelin tuon pikkutytön ideaa kaupasta löytyvien kukkien haistelusta, sillä tiesin ettei niistä mikään tuoksu erityisemmin. Joulun ensimmäiset hyasintitkin olivat vielä niin tiukalla nupulla. Tytön siirtyessä valmiiksi sidottujen leikkokukkakimppujen kohdalle kävin vaivihkaa kertomassa hänet ihastuttaneen kimpun kukkien nimet. Ensin minua katsoi siinä tilanteessa hieman epävarma pieni asiakas, mutta tuon oppihetken jälkeen silmiin syttyi ilahduttava innostus.



Te äidit ja te floristit työnne äärellä. Antakaa näille pienille tulevaisuuden asiakkaille mahdollisuus innostua. Kukkakaupoissa on paljon helposti särkyvää tavaraa joista yksi ei suinkaan ole kasvit. Ne kyllä usein kestää pienet kallistumiset ja kaatuilut pienissä käsissä. Mikäli jotain suurempaa ja kallista menee rikki on ollut todella huono tuuri. Minä toimin harrastukseni kautta eräkummina ja sen puitteissa tänä vuonna olen toiminut eräleirin ja eräpäivän ohjaajana. Tässä yhteydessä on tullut selväksi, ettei nykysukupolvelle välttämättä tarjoudu automaattisesti mahdollisuutta innostua luonnosta ja eräilystä sen kaikissa muodoissa. Isovanhemmat eivät enää vie lapsenlapsiaan marjaan ja heidän omat vanhemmat eivät taas harrasta enää esimerkiksi marjastusta tai sienestystä. Kuinka kukaan lapsi voi innostua mistään, jollei ole sitä kokemusta mikä vie mennessään?



Nuo ihan pienet ihmisen alut kukkakaupoissa ovat tulevaisuutta. Nuoret miehen alut vierailevat ilahduttavan usein ostamassa tyttöystävilleen kukkia. Itse päädyin lopulta alalle sillä, että menin 8 luokan TET:tiin kukkakauppaan ja unohdin sitä myöten kokiksi opiskelun. Vain siksi, että sain mahdollisuuden innostua. Tuo TET-jakso sattui silloin joulun alle ja vaikka tehtäväni oli lähestulkoon koko viikon vain langoittaa havuja sekä käpyjä sai tunnelma ja työ temmattua minut mukaansa.



Joulu on tuloillaan ja viikonloppuna on 1. adventti. KukkakaupanTäti esittää nyt joulutoiveen. Ottakaa ne rakkaat lapsenne mukaan valitsemaan kukkakauppojen ihanista valikoimista kukkia kotiin, ystäville ja isovanhemmille. Unohtakaa kiire ja stressi ja ottakaa tuostakin käynnistä jouluunne perhekeskeinen tilanne. Antakaa aistien ja joulun tunnelman täyttää sydämet. Kukkakauppa on siihen erittäin sopiva ympäristö. En toki tarkoita, että on sopivaa päästää kiljuva lapsilauma sinkoilemaan ihanaan jouluiseksi somistettuun kukkakauppaan päättömästi vaan tarkoitan sitä, että unohtakaa turha stressi vaikkapa siitä, jos jotain rikkoutuu puhtaasti vahingossa tutkiessanne kaupan valikoimaa. Kannustan ostamaan sen lapsen haluaman kukan omaan huoneeseen tai kannustan siihen, että lapsi saa valita kukat sidottavaan kimppuun. Riski on, että lapsen haluama viherkasvi kuolee, mutta erehdymmehän niiden kasvatuksessa me aikuisetkin. Kokeilun ja kantapään kautta monta kertaa oppii. Tulevaisuus on tekniikan täyttämää, mutta käsityöläisiäkin tarvitaan aina.



Toivotan kaikille rauhaisaa ja rakkauden täyteistä sekä iloista joulun odotusta! Tontut liikkuu jo, muistakaahan se mitä ikinä teettekään! 😉











KukkakaupanTäti

Tiia



keskiviikko 31. lokakuuta 2018

KukkakaupanTäti ja hääsuunnitelmat




Minä olen nyt sellaisessa tilanteessa elämässäni, että suunnittelen häitä. En KukkakaupanTätinä asiakkaalle vaan itselleni ja rakkaalle puolisolleni. Häihin on vielä rutkasti aikaa, mutta koska välttelen stressiä kaikin tavoin on suunnitelmat jo hyvässä vauhdissa. Mutkia matkaan tuo kuitenkin se, että olen floristi. Sellainen floristi joka rakastaa sydämestään kukkia.

Häiden suunnittelun tärkein osa on teema. Koristelu, kukat, morsiuspuku, paikan henki; se, että ne kulkee käsikädessä ja sointuvat toisiinsa. Teema oli oikeastaan jo päätetty, juhlat on meidän näköiset ja näin ollen teemaksi tuli alusta alkaen sadonkorjuu ja voimakkaasti siihen liitettynä ikiaikainen lempikukkani auringonkukka. Tähän yhdistettynä haaveet prinsessamaisesta morsiuspuvusta toi päänvaivaa- eihän ne vaan kerta kaikkiaan sovi yhteen, auringonkukat ja blingblingit! Löydänkin nyt itseni tilanteesta, jossa ehdotan sulhaselle korjausliikettä aivan erilaiseen vaihtoehtoon.

Kukkia on maailmassa toinen toistaan kauniimpia. Värejä, sävyjä, tyylejä: juuri niin kuin on monenlaisia morsiuspareja. Oikeastaan sama asia koskee juhlaa kun juhlaa. Juhla on parhaillaan juhlakalujen näköinen ja kokoinen koristeluineen ja ohjelmineen. KukkakaupanTäti onkin nyt huuli pyöreänä kuinka ikinä maailmassa osaa valita sen mieluisen? Tai oikeastaan ne muutamat mieluiset mitä käyttää. Hennoa jättää ne lukemattomat muut ihanat vaihtoehdot käyttämättä!?

Olen perinpohjin ekologista näkemystä kannattava ihminen ja tämä puoli tuo lisää ajateltavaa. Koitan ajatella tämänkin kautta juhlien järjestelyjä. Uuden teeman pääsuunta on luonnonmateriaalit. Ei niinkään kukkien runsaus vaan se kaikki muu kaunis mitä Suomen luonto on pullollaan. Oksia, kelottuneita puita, luonnon köynnöksiä.. Kaikkea niin silmiä hivelevän kaunista. Asia menee sen hankalammaksi mitä enemmän tätä pohtii. Mitenkä oikeastaan niihin materiaaleihin mikään Afrikassa tai jossain muualla kaukomaissa kasvatettu kukka lopulta sopiikaan. Pohdittu on myös sitä, että kukat kasvattaisi itse. Tässä tulee vastaan sitten Suomen luonto osaltaan. Kylmä kesä tekee sattuessaan sellaiset tepposet, että koristelussa ei ole käytettävänä kuin kukkien nuppuja. Ilmaston muutos näin ollen kukkien kasvatuksessa saattaa poikia paremmat kasvuolosuhteet kotimaisille kukille. Toisaalta taas nyt kaupoissa on nähtävillä kotimaisten juuresten hinnoissa se kuuman kesän ja kuivuuden tuoma hinnan korotus.. Kasteluvesi kun kuitenkin on iso kustannus pidemmän päälle, jos luonto ei anna omastaan. Kasvihuoneolosuhteita vaativien vihannesten kuten esimerkiksi tomaatin kohdalla nyt hintaa nostaa tullut syksy. Ne kun tarvitsevat kasvaakseen kovasti valoa ja lämpöä.

Tässä kohdalla floristina ja KukkakaupanTätinä en voi lakata ajattelemasta sitä kuinka paljon osaavat kollegat tekee asiakkaidensa juhlasuunnitelmien eteen.

He suunnittelee tarvittaessa koko juhlan teeman kukkien kautta. Niin, että kukat sointuu servetteihin ja juhlapaikkaan sekä kaikkeen mikä kokonaisuuteen vaikuttaa. Niin, että asetelmat on pöytiin oikean kokoiset eikä häiritse esimerkiksi juttelua tai kattamista. Niin, että kaikki on ulospäin silmää hivelevän kaunista ja juhlan kannalta tarkoituksen mukaista. He pohtii, suunnittelee ja auttaa valitsemaan morsiuskimpun mallin sopivaksi pukuun ja kantajaansa. Kysyy jokaiselta mitä kaikkia kukkia juhlaan tarvitsee sulhasen ja kaasot sekä kaikki muu juhlaväki huomioiden.
Näinä markettikukkien päivinä olen suunnattoman ylpeä ja kiitollinen kaikista niistä kollegoista, jotka vankalla ammattitaidollaan pitää asiakkaitaan tyytyväisinä vuodesta ja päivästä toiseen.

Te muutkin morsiamet, jotka astelette ensi vuonna alttarille ja avioon: juhlien järjestely on aikaa vievää ja stressaavaa. Muistakaa, että kukkakaupoissa on tarjolla apua siihen ihan jokaisen juhlaan sopivalla suuruudella. Niin isompaan kuin pienempäänkin tilaisuuteen. Vankalla ammattitaidolla ja rakkaudesta lajiin.




Kirjoitellen

KukkakaupanTäti
Tiia




keskiviikko 24. lokakuuta 2018

KukkakaupanTädin ekologisuus


Ennen kuin irtisanomislaki-jupakka valloitti kaikki media kanavat oli kaikkien huulilla ilmastonmuutos. En ota enempää kantaa tuhon poliittiseen pelleilyyn, mutta jaan sen sijaan ajatuksia tästä toisesta aiheesta.

Ekologisuus.

Hieman poliittistajupakkaa sivuten kuitenkin pohjustan ajatuksiani sillä, että kävin Kukkakauppayrittäjä koulutuksen joskus 2000-luvun alkupuolella. Kukkasidonnan opettajana toimi minulla silloin Katri Gummerus, joka on muun muassa toiminut mahtavasti nuorten floristiikan taitajien opastajana Euro Skills ympyröissä. Katrin opetuksessa jo tuolloin kauan sitten oli vahvasti läsnä kaikki ekologinen näkökulma kukkasidonnassa.

Tuon koulutuksen ja opetuksen kautta olen aina oppinut työssäni ajattelemaan asioita sitä kautta, millä tavoin jätettä tulee vähiten ja kuinka kaikki pakollinen jäte kierrätetään oikein. Tämä asia oli myös oleellisesti esillä jo puutarhurin peruskoulutuksessa omassa nuoruudessa. Lisän toi aina ekologisesti valveutunut oma äiti.

Silloin kukkasidonnan tunneilla opettaja heitteli ilmoille ajatuksen sellaisesta muutoksesta surusidontaan mikä ei vielä tänä päivänäkään (ikävä kyllä) ole toteutunut. Ajatus siitä, että surusidonnasta tuleva sekajäte määrä ajan myötä häviäisi seurakuntien kieltämällä maatumattomien surusidontakahvojen käytön.

Nykyään hautajaiskukat ovat kutistuneet usein yhden kukan laskemiseksi siunaustilaisuudessa. Pohdinkin nyt syitä. Onko syy siinä, että seurakunnat säästävät tällä suosituksella jätemäärää? Vaiko onko syy siinä, että vastaava taho säästää työtä kukkien siirtelyssä polttohautausten yleistyttyä? Tarkoitan tuolla sitä, että polttohautauksen jälkeen kaikkien mahdollisuuksien mukaan vainajalle siunauksessa lasketut kukat siirretään joko uurnalehtoon vainajan hautapaikalle tai yleiselle muistopaadelle mikäli uurnan sijoituspaikka ei ole vielä tiedossa. Vai kertooko se yhden kukan valinta siitä, että ihmisten rahat elämiseen on muutoinkin tiukalla ja jostain on pakko tinkiä eli esimerkiksi hautajaiskuluissa se säästö on kukat?

Vai onko se syy siinä, että valveutuneille kuluttajille ei ole osattu kertoa näitä ekologisia vaihtoehtoja, jotka ovat joissain tapauksissa hieman edullisempia kuin perinteinen surulaite tai seppele?

Minä KukkakaupanTätinä ja hautaustoimisto kokemuksella voin rehellisesti sanoa ammattitaidostani, että oma vahvuusalueeni on surusidonta. Lisäksi tuolla kokemuksella en pelkää tuota nykyään lähes tabumaista aihetta nimeltä kuolema. Koetan mahdollisuuksien mukaan ja tilanteen salliessa kysyä asiakkaalta mm. millainen vainaja on ollut eläessään. Koittaa siis päästä sitä kautta miettimään millaisia kukkia ehdotan siunaukseen hänelle laskettavaksi. En siis suomeksi sanottuna myy liukuhihnalta samanlaista surulaitetta tai kimppua kenellekään ellei asiakas tätä juuri tietystä syystä halua.

Ensi kuussa osallistun koulutukseen nimeltä 100% ekologinen surusidonta. Odotan sitä innolla. Sehän on tulevaisuutta, onhan? Tiedän kyllä, että osaan siihen liittyen jo paljon, mutta yli 10 vuodessa on varmasti tullut vielä enemmän tekniikoita sen tukemiseksi.

Mitä se nyt ennen kurssia sitten on?

Tällä hetkellä ekologisin minun sitomani surukukkatilaus on surukimppu. Sen voi sitoa pyöreäksi tai samoin kyyneleen malliseksi kuin kahvaan sidottavan surulaitteen. Kimpun ero on siis se, että kukat ovat omin varsin eikä kukkasienikahvaan aseteltuna. Nykyään toki on myös vastaavia maatuvia surulaitekahvoja, mutta en tiedä kuinka yleisesti niitä vielä käytetään. Vältän myös surusidonnassa ylimääräistä rautalangan käyttöä, jota ennen vanhaan käytettiin kukkien tukena runsain määrin.

Olen myös laajentanut ekologista näkökulmaa jokaisen asiakkaan kohdalla jokaisessa tilanteessa, jossa tiedustelen millä tavoin asiakas haluaa minun pakkaavan hänen ostamansa kukat. Suomi on kukkien pakkaamisessa laajasti verraten epäekologinen maa, sillä jo sää olosuhteet vaativat usein rutkaa pakkaamista kukkien säilyvyyden kannalta. Onko se kuitenkaan sitten tarkoituksen mukaista esimerkiksi kesällä pakata kaunis kukkakimppu umpinaiseen sellofaani pakettiin eli muoviin? Jo etiketin mukaan kukat tulisi ojentaa saajalle ilman pakkausta. Voisiko siis tässä olla jo jokaisella pieni mahdollisuus vähentää maailmasta tuota muovijätettä…? Vastaamalla kukkakaupassa myyjän kysymykseen jollain muulla tapaa kuin sellofaanipakettiin..? Toki tässä voin myös kääntää vastuun yhtälailla kollegoille. Oletko sinä jo miettinyt oman kukkakauppasi toiminnan ekologisesti? Kierrätät biojätteen, olet tutustunut markkinoille tulleisiin ekologisempiin pakkausvaihtoehtoihin ja muihin valintoihin, jotka asiakas osaa ehkä jo parin vuoden päästä vaatia.

Suomen luonto ja ilma on edelleen puhdasta ja olipa jo somessa pyörimässä kolumni siitä, että kukaan ei voi vaikuttaa lopulta ilmastonmuutokseen omilla valinnoillaan koska Intiassa on ekologinen katastrofi.

Olisiko nyt kuitenkin viimeinen hetki katsoa peiliin ja omia valintojaan kriittisesti kääntämättä koko syytä Intian niskaan. Suomeen tuodaan kukkia kaukaa, leikkovihreitä ja leikkokukkia kasvatetaan paremmissa olosuhteissa maailman äärissä. Hiilijalanjälki koostuu monista asioista ja tämäkin koko aihe on niin monisäikeinen ettei yhtä totuutta ole.

Omana totuutenani kuitenkin pidän arvoasteikolla tärkeinä kotimaisuutta ja puhdasta luontoa. Luonnonmateriaalien käyttö on esimerkiksi yksi pointti, jota voin ainakin itse kehittää. Onko aina tarkoituksen mukaista miettiä mitä hollannin tukkulistoilla myydään vai olisiko täällä omalla maan kamaralla joku yhtä kelpo materiaali? Lähileikkovihreä tai -kukka? Sellainen, joka on katsojalleen yhtä kaunis kuin  floristin silmissä siitä kaunista luodessaan..

Täällä pohjolan syksyisen taivaan alla on jäämässä pian lumen alle ainakin sellainen ekologinen vastaus kukkasienen korvikkeeksi mikä toivottavasti tulee vielä tutummaksi kuluttajillekin. Sen nimi on rahkasammal. Jään innolla odottamaan tuota ensi kuussa koittavaa kurssipäivää, jotta voin palata tähän aiheeseen vielä tämän hetkistä viisaampana. 

Pyhäinpäivä on ensi viikolla ja silloin on aika muistella niitä menneitä sukupolvia. Kynttilöin, kranssein ja kaikin mahdollisin tavoin. Ajatellaanko sitäkin jo tahoillamme hieman ekologisemmin..? Itse aion tällä kertaa usean vainajalle henkilökohtaisen kynttilän sijaan sytyttää yhden kynttilän omalle kirkkomaalle, siihen, jossa muistellaan muualla pois nukkuneita. Käydä jokaisen rakkaan haudalla hiljentymässä kuin ennenkin. Mutta vähentäen sitä muovijätteen määrää, mikä perinteisistä hautakynttilöistä vuosittain syntyy. Laskemalla ehkäpä kukan rakkaiden haudalle sen kynttilän sijaan. Se maatuu, mutta ajaa aivan saman asian.

Pienet teot suurina määrinä voi kasvaa mittaamattomiksi. Muistetaanhan se, kaiken oravanpyörässä pyörimisenkin keskellä. Jouluun on enää 2 kuukautta. Kaupallistunut, mutta useimpien rakastama juhla.

Sitä edeltävä itsenäisyyspäivä pistää miettimään sitä Suomea, minkä veteraanisukupolvi on meille rakentanut. Omalla sukupolvella se on vielä; puhdas, kaunis pohjola. Omilla pienillä teoilla voidaan luoda meistä seuraavalle sukupolvelle sama kokemus ja ylpeys siitä mitä Suomi meille on. Puhdas, kaunis ja ylpeyttä herättävä tuhansien järvien maa.

Eikö siinä ole jo syytä pohtia elämäänsä ekologisesti, että lapset tämän saman puhtaan kotimaan perinnön tältä meidän uudemmalta ikäpolvelta saa?






Pohdiskellen


KukkakaupanTäti
Tiia






Seppeleen pyöreys kuvastaa ikuisuutta ja jatkuvuutta. Sukupolvelta toiselle.


Kuva Emmiphoto.fi

torstai 4. lokakuuta 2018

KukkakaupanTäti kertoilee itsestään


Syksy. Tulee pimeää ja kylmä. Kukkakaupoissa valmistaudutaan jo jouluun. Valmistelut itseasiassa aloitetaan jo kesällä, kun tukkukauppiaat alkavat puhua joulun ennakoista.

Tänä jouluna minäkin olen taas asiakkaiden ja kukkakaupan parissa, toivuttua viimeinkin sen verran työuupumuksesta ja masennuksesta, että pääsen hitain askelin takaisin rakkaan ammattini pariin. Sairastuminen näkyi myös täällä KukkakaupanTädin sivuston elämässä ja olen siitä todella pahoillani ainakin siksi, että yhteistyö Interfloran kanssa päättyi sen myötä. Pahoillani en ole siksi, että ongelmat ”paljastuvat” ihmisille, koska kuka tahansa voi sairastua ja uupua tai kokea mitä tahansa vastaavaa. Tiedän ikävä kyllä hyvin, että vastaavat ongelmat ovat näin 2010-luvullakin vielä valtaväestölle tabu vaikka useat ihmiset tälläkin hetkellä kamppailevat ongelman kanssa. Tarkemmin yhä useampi kamppailee, kun tuottavuus ja tehokkuus on firmojen tavoite aina vaan pienemmällä henkilökunnalla.

Olen alun perin perustanut tämän sivun pysyäkseni anonyymina persoonana kaikkien kivijalka kukkakauppojen takana, mutta olen tullut toisiin aatoksiin. Avaan hieman siitä kuka olen ja miksi tämä mellakointi Kukkakauppojen puolesta on lähellä sydäntä.

Olen ollut kukkakauppaelämässä mukana siitä saakka, kun 8-luokan TET harjoittelussa keksin mennä Kukkakauppaan. Tämä on käytännössä ollut vuonna 1999. Muistan, että tehtävänä oli mm. langoittaa käpyjä joulua varten ja sitähän he tekevät näinäkin päivinä nuo reippaan harjoittelijat, jotka kukkakauppaan haluavat mennä. Samaan puuhaan pääsee usein aluksi ihan alaa opiskeleva harjoittelija. Jokin hommassa viehätti sillä suunnitelmat kokiksi opiskelemisesta vaihtuivat puutarhurin perustutkintoon. Olen siinäkin mielessä erikoinen tapaus, että tiesin jo silloin mikä minusta tulee isona enkä ole mielipidettäni vaihtanut, vaan kouluttautunut alalle lisää.

Koska olen ollut ympyröissä mukana noin kauan on se syy, miksi hypetän kukkakauppojen puolesta. Muistan ajat ennen euroa, jolloin 50 markan kimppu oli perusostos. Muistan sen vaikutuksen mikä oli ensimmäisen Plantagenin avaamisella lähistölle lakkiaisviikonloppuna. Muistan sen järkytyksen tunteen, kun ihmiset ryntäsivät sinne ostamaan ruusunsa halvalla ja minä täytin kukkakaupalla sen omistajan kanssa ristikoita. Ruusut jäivät käsiin. Muistan liian hyvin, kun ruokakaupat oli ruokakauppoja..

Olen myös ollut alalla niin kauan, että tiedän mistä on kysymys. Osaan asiani ja olen alan rautainen ammattilainen. Uskallan näin julistaa, koska tällaisen palautteen olen saanut vuosien varrella. Se on ammattiylpeyttä arvostaa itseäni ja kaikkia kollegoja, jotka osaavat floristin koulutuksen kautta hoitaa kukkia, sitoa niistä kimppuja ja asetelmia floristiikan sääntöjen mukaisesti ja neuvoa asiakkaalle aina oikeat hoito-ohjeet. Se on ammattiylpeyttä puhua kaikkien kukkakauppojen puolesta, koska en ikinä haluaisi miettiä mikä muu ammatti kiinnostaisi, jos tämän markettikukkabuumin jatkuessa vuosien saatossa se viimeinenkin kivijalka kukkakauppa sulkee ovensa. Prosentuaalisesti kukkien myynti jakauma on markettien hyväksi järkyttävä.
Seuraan aktiivisesti Suomen Kukkakauppiasliiton ammattilehteä, joka on yksi hyvä tapa pysyä alan villityksissä mukana. Trendit maailmalla vaihtelee ja rantautuvat tänne Pohjolaankin joissain määrin. Nykyään mukana on myös Instagram ja muut some-kanavat, joita myös asiakkaat seuraavat intensiivisesti.

Toissa päivänä oli työpäivä ja sain tehtäväkseni sitoa kimppuja. Trendikäs Pampaheinä sai niskaansa hiuslakka kerroksen ja minun oli pakko nauraa ääneen sillä sen tuoksu toi mieleen muistoja. Silloin 2000-luvun taitteessa kuului puutarhurin perustutkintoon hieman kukkasidontaa ja jopa kuivakukkakurssi. Kuivakukkakurssi tulikin siitä hiuslakan tuoksusta mieleen.
Kuivakukat ovat tulossa muotiin nyt kaikkien näiden vuosien jälkeen uudelleen ja selvennän sen verran, että hiuslakan rooli niiden kanssa on kiinnittää kasvien osia paikoilleen sekä helpottaa esimerkiksi kuivakukista sidotusta koristeesta pölyjen puhdistusta. Töissä suihkautin reilun kerroksen lakkaa Pampaheinän pintaan, joka alkoi lennättää höytyviään ilmaan niin kuin sen luontaiseen elämään kuuluu.

Ajatuksissani muistelin menneitä ja mietin omaa historiaani kukkakaupoissa. Floristikin olen ollut jo 10-vuotta, muutoin kukkamyyjä rutkasti kauemmin. Ja kuinka rakastankaan työtäni.
Über trendikästä on myös nyt yhdistää kuivakukkamateriaali eläviin kukkiin asetelmissa ja kimpuissa. Sitä en ajatellut sen suuremmin, kun viimeksi sidoin kimppuja myyntiin. Näin kävi kuitenkin luonnostaan, kun ajattelin kuivakukkakurssia ja katselin töissä ympärilleni. Valkoiseksi maalatut unikon siemenkodat sai paikan aamupakkasen inspiroiman kimpun lomassa ja pieni nippu ohraa pääsi ruskan sävyiseen sadonkorjuu henkiseen kimppuun. Toivottavasti ne kimput ovat jo päässeet hyvään kotiin, sellaiseen tyyliin sopivaan.

KukkakaupanTädillä on yli 300 seuraajaa, joista jokaisesta olen äärimmäisen kiitollinen. Toivon, että nyttemmin facebookin suosion laskiessa seuraajat pysyy elämässäni sivun myötä kuitenkin mukana. Työelämässä on kysymysmerkkejä tulevaisuuden suhteen, suunnitelmissa on aktivoitua kouluttautumisen merkeissä. Lisäksi on jännitettävänä kuinka on käynyt kilpailussa johon osallistuin yhden parhaista ystävistäni avustuksella. Tähän ystävyyteen liittyen on jo yksi yhteinen projekti ja joita toivon lisää ihan jo pelkästään teidän seuraajien iloksi.

Ystäviä, tuttavia, tutun tuttuja. Asiakkaita, yhteistyökumppaneita, seuraajia, tulevia ystäviä. Lähimmäisiä. Työkavereita ja kollegoja. Ihmisiä ympärillä, menneisyydessä ja tulevaisuudessa. Muistetaan pitää heistä jokaista tärkeänä. Yhteiseen hiileen puhaltaminen on arvokkainta mitä ihmisen elämässä voi olla.






Syksy, kynttilät, takkatuli, lämpö. Joulun odotus.


Nautitaanhan kaikesta täysin siemauksin-
eletään siinä hetkessä mikä on käsillä. Ja arvostetaan niistä hetkistä jokaista.





Lämpimin ajatuksin


KukkakaupanTäti Tiia



keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

KukkakaupanTäti käsittelee kuolemaa...

Talvi on taittumassa kevääseen. Aurinko on esittäytynyt viime aikoina erittäin aktiivisesti, Kukkiksen huomaamana siitä asti, kun eräs läheinen sulki silmänsä ikiuneen. Seuraavana aamuna harmaus oli poissa ja aurinko paistoi pitkästä aikaa. Ajattelin, että hän on siis kenties saapunut taivaaseen..?

Kukkis on ajatellut siitä asti lähestyä vaikeaa aihetta, ehkä jopa tabua blogissaan ja viimeisen sysäyksen sain tänään töistä tullessa, kun kuuntelin radiokanavaa Kiss. Juontajat käsittelivät lähetyksessä onko somessa sopivaa postailla hautajaisiin liittyviä kuvia. 

Siinäpä se aihe onkin; Kuolema. 

KukkakaupanTäti on omassa ammatissaan tottunut käsittelemään kaikkea suruun liittyvää erityisesti siksi, että on työskennellyt hautaustoimistossa. Näin ollen olen sinut sen kanssa, että kohtaan monenlaisissa tilanteissa surevia omaisia. Kukkiksen hautaustoimisto historiaan on sattunut sellainenkin kerta, kun vaikeasti sairas ihminen halusi sopia itse omat hautajaisjärjstelynsä.

Suomen kukkakauppiasliitto jonkin aikaa sitten otti esille hautajaiskukat. Kuolemaan liittyy niin paljon muutakin kuin kukat ja nyt kun oma läheinen kuoli ajattelin, että voisin ajatella täällä blogissa ääneen siitäkin, vaikka aihe on luonnollisesti kenelle tahansa raskas.

Entä sitten, kun niin käykin ihan lähipiirissä, että joku siirtyy ajasta ikuisuuteen? Olen kuullut kerrottavan ja nähnyt läheltäkin, että jopa läheisensä menettäneen ihmisen kohtaaminen voi olla vaikeaa; mitä hänelle sanoa, mitä tehdä. Siihen ei tietenkään ole oikeaa vastausta, mutta itse olen ajatellut ja saattanut joitain neuvoakin, että ei ole tarve sanoa mitään. Tehdä mitään tai mitään mikä on entisestä poikennut. Se riittää että on läsnä ihan samalla tavalla kuin ennen suruakin. Voi halata tai jättää halaamatta. Muistaa osanottokukin tai kortilla. Ihan niinkuin itse parhaaksi näkee tai tuntee. Kunhan vaan on olemassa. 

Kukkiksen kohdalla tämä viimeisin kuolema ei ollut ihan läheltä, mutta tärkeä ihminen, kun perhepiiri ja suku on tiivis. Minusta oli avuksi hoitamaan hautaukseen liittyviä asioita, koska olenhan tehnyt sitä työkseni. Tästä syystä osasin ajatella heti sellaisiakin asioita, mitä usein tulee vastaan hautaustoimistossa käydessä. Uusiakin asioita opin, kuten tässä tapauksessa käymällä kirkkoherranvirastossa.

Kun ihminen kuolee on omaisten käsissä se kuinka viimeinen matka hoidetaan. Vainajalla voi olla esitettynä omia toiveita siihen liittyen, jos poisnukkuminen ei tule yllättäen. Nyt pois nukkui suvun vanhin ja hän oli jopa pyytänyt tuttavansa soittamaan torvea hautajaisiin sitten kun niiden aika on.

Suomessa hautausvaihtoehtoja on 2: Arkkuhautaus ja polttohautaus. Sen mitä Kukkis on elämänsä aikana oppinut on se, että ihmisillä on tuohon nähden hyvinkin tarkkoja mielipiteitä. Jos lähipiirissä on yhtään tapana puhua viimeisestä matkasta jo paljon ennen kuin sen aika on tuota viimeistä toivetta on helpompi noudattaa. Kustannuksissa ei ole juurikaan eroa, molempiin tarvitaan vainajalle arkku, polttohautauksen kohdalla pitää valita myös uurna.

Meidän suvun vanhin asui viimeiset vuotensa hoitokodissa ja nukkui pois lyhyessä ajassa sairaalassa. Olin mukana keräämässä hänen tavaroitaan hänen viimeisestä kodistaan ja valitsin silloin vaatteet viimeiselle matkalle. Mikäli omaiset haluaa voi vainajalle pukea arkkuun omat lempivaatteet, puvun tai mitä tahansa vainajalle tärkeää. Hautaustoimistossa on vaihtoehtona erilaisia "paitoja", jos omia vaatteita vainajalle ei haluta. Minä valitsin lämpimän ja paksun villatakin, juhlavat vaatteet ja koska hän piti erityisen paljon hatuista valitsin sellaisenkin. Sävyihin sopivan, niinkuin hieno rouva olisi itsekin tehnyt. Minulle se oli osaltaan surutyötä; ajatella, että näin kunnioitan hänen tyyliään loppuun saakka. Toivoisin, että omalla kohdallakin joku tekee niin, sitten kun oma aika maan päällä loppuu. Lopuksi otin vielä hänen lempipeittonsa mukaan, se kun oli myös vainajalle tärkeä. 

Hautaustoimisto hoitaa vainajan arkkuun ja siinä voi omaiset olla mukana halutessaan. Tai käydä vain jättämässä viimeiset hyvästit. Vainajan näkeminen konkreettisesti arkussa on joskus tarpeen ymmärtää,että hän tosiaan on poissa. Se kuulostaa ehkä kamalalta ja vaikealta ja joissain tapauksissa näin ei edes voi tehdä. Itsekin olen hieman kammoksunut ajatusta, mutta lopulta se on jokaisen oma asia, kuinka haluaa tehdä. Muistaa sen elävän ihmisen tai mitä sitten ikinä ajatteleekaan.

Kukkis on nyt mennyt suorasukaisesti siihen mitä kuoleman kohdatessa omaiselle tulee eteen.

Jokaisen ihmisen aika loppuu joskus ja se asia on ihan jokaiselle joskus ajankohtainen. En kertakaikkiaan voinut ymmärtää kuinka hirveänä tuolla radiokanavan iltapäivässä pidettiin sometusta aiheesta. Se kertoo minulle siitä,että kuolema on ajanmyötä tullut suurelle määrälle ihmisiä tabuksi; asiaksi jota ei kertakaikkiaan voi käsitellä. Ainakaan ääneen tai julkisesti. Kukkiksen mielestä on erittäin surullista, ihan yhtä musertavaa kuin se miltä tuntuu rakkaistaan luopua. Itse ajattelen, että asia on varmasti vielä musertavampi mikäli sitä ei käsittele. Kuolema yllättää kun salama kirkkaalta taivaalta ja se tekee niin vaikka joku rakas menehtyy vaikean sairauden uuvuttamana. Se on aina lopullista ja musertavaa. 

Vanhemmille ihmisille asia on helpompi käsitellä ehkä siksi, että ennen kuolema usein tapahtui perheen keskellä kotona. Ajat ja kulttuuri muuttuu, sukupolvet vaipuu unholaan. Olisiko nuorempienkin polvien opittava ajattelemaan asiaa ja kohdata se? Kukkis ei voi sitä tehdä kenenkään puolesta ja sekin on ok, jos asiaa ei halua käsitellä. Mutta se ei sitä asiaa poista, että elämä loppuu joskus. 

Muistotilaisuudessa pappi puhui kauniisti ajasta; ajasta joka helposti on "sitten kun minulla on rahaa" "sitten kun olen eläkkeellä" ja sitä mihin usein itsekin sortuu. Elämään muussa kun siinä hetkessä mikä on käsillä. Pappi pisti ajattelemaan puheillaan sitä kuinka tärkeää on arvostaa hetkeä jossa elää. Aikaa jota voi viettää läheisten ja ystävien kanssa juuri tällä hetkellä eikä "sitten kun". Elämä nimittäin todella oikeasti on se hetki mitä elät, koska huomista ei kaikille tule. Kukkis kiitti erikseen puheesta, koska se tuntui tärkeältä asialta oppia. Ja Kukkis oppi, tällä kertaa en kiirehtinyt pois sairaalasta, jossa oma mummu nyt on. Kukkis ei edes kiirehtinyt ruokakaupassa, koska jopa siellä käyminen on se hetki jossa elää. Sitä aikaa on kaikilla johonkin hetkeen, jota ei onneksi voi ennalta aavistaa milloin se loppuu. 

Kun ihmisen aika loppuu siitä ajasta jää muistot. Ne ei koskaan kuole eikä kukaan niitä vie pois. 
Muistathan arvostaa tätä hetkeä, johon laitoit arvokasta aikaasi lukemalla Kukkiksen ajatuksia. Ehkäpä ne suututtaa, kauhistuttaa tai laittaa ajattelemaan muuten vaan. Kenties kerrot läheisellesi että hän on rakas tai teet mitä tahansa tässä hetkessä. Vaikkapa muistelet poisnukkunutta. Mitä tahansa teetkin, 





Kukkis on kiitollinen siitä,että sai hetken tärkeää aikaa sinulta itselleen.





Ajatellen:

KukkakaupanTäti